
Tervetuloa RENETin kotisivuille!
RENET on toimialan valtakunnallinen asiantuntija, kehittäjä ja vaikuttaja. Kokoamme uudelleenkäytön toimijat yhteen, vahvistamme yhteistyötä ja vaikutamme toimintaympäristöön, jotta uudelleenkäyttöala voi kasvaa ja menestyä.
RENETin visio on yhteiskunta, jossa käytettyjen ja kunnostettujen tuotteiden ostaminen ja hyödyntäminen on ensisijainen vaihtoehto sekä kuluttajille että yrityksille.
RENETin jäsenenä pääset vaikuttamaan alan kehitykseen, saat käyttöösi valtakunnallisen verkoston, uusia yhteistyömahdollisuuksia, lisää näkyvyyttä, ajankohtaista tietoa ja arvokkaita kontakteja. Renet tukee yrityksiä, jotka haluavat vahvistaa toimintaansa, kasvaa ja löytää uusia kumppaneita.
Liittymällä jäseneksi saat tukea oman yrityksesi kehittämiseen ja opit lisää toimialasta. Samalla autat koko alaa siirtymään kohti uutta normaalia.
RENETin visio
Uudelleenkäyttö on ensisijainen valinta
sekä kuluttajille että yrityksille ennen kierrättämistä.
Miksi liittyä jäseneksi?
Nykyinen talous perustuu uuden valmistamiseen ja myymiseen. Tulevaisuuden talous perustuu olemassa olevan arvon säilyttämiseen mahdollisimman pitkään. Luonnonvarojen kulutusta ei ratkaista pelkästään kierrättämällä enemmän, vaan pidentämällä tuotteiden, tavaroiden ja materiaalien käyttöikää.
RENETin tehtävänä on rakentaa edellytyksiä yhteiskunnalle, jossa tuotteet pysyvät käytössä mahdollisimman pitkään ja uudelleenkäyttö saa sille kuuluvan aseman osana taloutta, liiketoimintaa ja yhteiskuntaa.
Jäsenenä saat mahdollisuuksia
tehdä yhteistyötä muiden alan toimijoiden kanssa
vaikuttaa alaa koskevaan lainsäädäntöön ja toimintaedellytyksiin
ajankohtaiseen tietoon alan ilmiöistä, kehityksestä ja markkinasta
osallistua alan tapahtumiin, keskusteluihin ja työryhmiin
näkyvyyteen tuoda oman yrityksen toimintaa esiin viestinnässä
vertaistukea liiketoiminnan kehittämiseen
Yhdessä edistämme vastuullista liiketoimintaa, kiertotaloutta ja tuotteiden pidempää elinkaarta. Tule rakentamaan Suomesta uudelleenkäyttötalous, jossa tuotteiden elinkaarta pidennetään, jätettä vähennetään, yritykset kasvavat, ihmiset työllistyvät ja luonnonvaroja käytetään viisaasti.
RENETin jäsenet pysyvät ajan tasalla, saavat äänensä kuuluviin, pääsevät kehittämään ja rakentamaan kestävämpää arkea Suomeen.
Etsitkö aihetta opinnäytetyölle tai harjoittelupaikkaa?
Uudelleenkäyttö tarvitsee uusia osaajia, tuoreita ajatuksia ja tekijöitä, jotka haluavat saada aikaan muutosta.
RENET tarjoaa opiskelijoille ja muille alasta kiinnostuneille mahdollisuuksia oppia, verkostoitua ja kartuttaa kokemusta uudelleenkäytön parissa. Voit tulla mukaan esimerkiksi opinnäytetyön, työharjoittelun, projektin tai muun opintoihin liittyvän työn kautta, tai osallistua toimintaan ja kehittämiseen oman kiinnostuksesi mukaan.
Mietitään yhdessä, voisiko RENETistä löytyä sinulle hyvä projekti.
Ota yhteyttä: miira(a)renet.fi

Uudelleenkäytön asiantuntijat hankkeisiin ja kumppanuuksiin
Uudelleenkäyttö ei etene pelkillä tavoitteilla: tarvitaan osaamista, kumppaneita ja kykyä viedä ideat käytäntöön.
Olipa kyseessä puheenvuoro tilaisuudessa, pienempi kokeilu, laaja kehittämishanke tai monen toimijan kokonaisuus, RENETin riveistä löytyy tekijöitä sekä hankkeiden päärooleihin että täydentämään suurempia kokonaisuuksia silloin, kun tarvitset mukaan uudelleenkäytön erityisosaamista. Etsiessäsi hankekumppania tai jos olet parhaillaan kokoamassa projektiryhmää, ota RENET mukaan keskusteluun.
Etsimme juuri nyt aktiivisesti uusia hankekumppanuuksia. Ota yhteyttä: miira(a)renet.fi